2012 & 2013

Valvojat: Tatu Karhu, Pekka Raiha, Ylläpito

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Pe Loka 19, 2012 2:51 pm

Bardejovissa kävi köpelösti kun penkki ei tuomareita miellyttänyt.

Kyykyt menivät hyvin 310-330-350. Vaikka viimeiseen nostoon sai odottaa aloitusmerkkiä jostain ihmeen syystä niin silti pääsin hyvin ylös ja sain jopa 3 valkoista. Eli nosto meni liian syvälle ... Lasku oli paha kun meinasi turhan odotuksen takia paineet karata ja nosto oli mennä kahdessa kohtaa läpi.

Painoa oli hyvin, sarjaan mahduin helposti mutta kisan päällekään ei ollut kuin 85 joten lähes fitness-miehenä painettiin menemään.

Tähän väliin Harrille kiitokset huollosta ja Toni Haaparannalle hienosta reissusta !

Penkissä otin 205 kahdesti helposti ylös ja pidin viimeistä 4-5 sekuntia ylhäällä mutta eipä tuomareille kelvannut. Kävin sanomassa kyynärpäistä ja mainitsin nivelrikosta ja siitä että minulla on rtg-kuvatkin mukana mutta eipä tehneet muuta kuin toljottivat suu auki. Kolmanteen nostoon tuli itse Lee Marshall päätuomariksi mutta se oli jo niin räkäinen että tuli taas punaista. Kaiken huipuksi käsi meni rikki toisessa nostossa ... Ensi kuussa katsotaan pitääkö operoida vai ei.
Miten muuten tuomari joka ei osaa englantia voi suorittaa kv kortin ? GPC:n virallinen kieli kun on englanti.

Kunhan saadaan pasmat selviksi niin katsotaan josko rynnistäisi vielä kerran. Tavoitteita olisi vielä, esimerkiksi tehdä mestariluokan tulos viiteen sarjaan. Tähän on pystynyt vain sellaiset nimet kuin Fred Hatfield, Louie Simmons, Mike Bridges, Volodimir Ivanenko ja legendaarinen britti Bill West. Muutama muukin lienee mutta alle 10 nostajaa maailmassa kuitenkin. Aika kovaan joukkoon pääsisi ... Tämä meriitti vaatisi 830 kilon tulosta sarjaan 100 kiloa eli vähän voimaa ja kunnon pöhön.

Nostan aina omia ennätyksiä, muista viis. Toinen tavoite voisi kuitenkin olla Ernie Frantzin veteraanirekordit sarjassa 90 kiloa. Mainitsin asiasta minua hienosti huoltaneelle Harri Hiissalle ja hän myhäili jo ajatukselle.
Erniellä ja minulla on pitkä historia takanamme, ajalta ennen kuin WPC Suomessa siirtyi toisen tahon hoitoon. Sain silloin(kin) paljon paskaa niskaani ja monelta taholta mutta Ernie oli aina kannustava ja myös loistava nostaja sekä suuri innovaattori monessa lajiimme liittyvässä.

Katsellaan ja kuunnellaan kevättä ...

Avatar
Frodo
Aktiivi Jäsen
Viestit: 2950
Liittynyt: La Helmi 19, 2005 12:08 am
Paikkakunta: Valkeakoski

ViestiKirjoittaja Frodo » Pe Loka 19, 2012 9:43 pm

Kiitos kuule itselles.
Monet hyvät naurut sai taas nauraa ja olis se sun pöhös voinu olla kans parempi ku oltais ehditty syömään kisan aattona :)

PS. aikas muikea oli hotellihuoneemme ilma läpi viikon ;)

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Ke Joulu 19, 2012 4:11 pm

Käsi ei onneksi vaatinut mitään toimenpiteitä vaan matka jatkuu siltä osin. Polvista en mene aivan takuuseen enkä ramman käden olkapäästä.

Treenattu on kaikenlaista, pienellä säästöliekillä. Jäänyt jopa runkopäiviä väliin työn ja väsymyksen vuoksi. Kunto on kuitenkin kohtuullisen hyvä, treenimäärään verrattuna voisi sanoa jopa erittäin hyvä. Välillä kulkee, välillä ei. Sellaistahan tämä aina on.

Louie soitti eilen ja helkkarin mohikaani meinaa mennä 90-kiloisiin nostamaan. Mikä ettei, eihän ikääkään ole vasta kuin 65 vuotta niin miksi ihmeessä jäähdytellä. Saattaa monella loksahtaa vielä leuka auki... Muutenkin mies oli virtaa täynnä, uusi Plyometrinen kirja, 300-sivuinen ja kovakantinen Jump Book on tulossa ulos seuraavaksi. Samoin monenlaista muuta kivaa.

Milloin itse lavalle ? Kyllä syksyllä olisi tosi kiva käydä kokeilemassa, ennen jos yrittää niin ei tule kuin sanomista. Pro Am kisaa ei välttämättä ole mutta onhan GPC MM-kisat ja pari hyvää kotimaista kisaa. Nämä sillä edellytyksellä että jostain löytyy motivaatio.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Ti Tammi 08, 2013 12:10 pm

Treenattu on koko ajan, vaihtelevalla teholla. Välillä salillakäynti valuu aivan ylläpitorimpuilun tasolle mutta joskus muistuttaa erehdyttävästi voimaharjoittelua.

Siinä ohessa "sisustan" salia uusitulla VH.fi laitelinjallamme joka on saanut asiakkailta hienon palautteen. Alkaa Feng Shui olla kohdallaan.

Eilen oli koeajossa "naimatelineeksi" ristimäni aparaatti johon sain idean rapakon takaa kun entinen treenikaveri Westsidelta laittoi vinkkiä. Uskallan heti luvata lajinomaista voimaa ja monipuolisuutta voimanostajille ja voimamiehille. Tasosta, koosta tai voimista riippumatta.

Avatar
Eero
Aktiivi Jäsen
Viestit: 6234
Liittynyt: Ke Heinä 21, 2004 7:46 am

ViestiKirjoittaja Eero » Ti Tammi 08, 2013 5:17 pm

Sakari Selkäinaho kirjoitti:Eilen oli koeajossa "naimatelineeksi" ristimäni aparaatti johon sain idean rapakon takaa kun entinen treenikaveri Westsidelta laittoi vinkkiä. Uskallan heti luvata lajinomaista voimaa ja monipuolisuutta voimanostajille ja voimamiehille. Tasosta, koosta tai voimista riippumatta.


Amerikan markkinoille nimeksi "Power fuck machine" ja myynti on taattu. Tarvii tulla testaamaan joku päivä...

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Pe Tammi 11, 2013 1:08 pm

Tervetuloa testaamaan. Minulla on yksi ylimääräinen varastossa jos kiinnostaa.

Ei sille tuollaista nimeä voi laittaa, menee tuonne Seksitalon puolelle.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Su Maalis 03, 2013 5:37 pm

Seminaarit alkoivat ja parin viime viikon treeneistä jäi dynaamiset päivät väliin mutta nyt ollaan taas täysillä mukana. Hieno tehdä taas vierailuja, saa kunnon näppituntuman laajaan harrastajapohjaan. Meitä on enemmän kuin uskottekaan.

ma 18.2.
MN offset telineestä menin 3x160 kaltevalta puolelta joka oli jo tiukka setti
MN offset telineestä 5x6x80 pystysuoralta puolelta
takareisi/pakara nosto 2x12 kehonpainolla, 8x10-2x6x20
reverse hyper 3x15x20

ke 20.2.
kapea lattiapunnerrus, menin 1x150 joka jäi jo välille
penkki käsipainoilla 2x25x25
ojentajat käsipainoilla 6x6x25 lattialla maaten
kulmasoutu mutkatangolla 6x6x80

pe 22.2.
JK/box 13” 2x140-160-180 + kahdet VH Strong & light kumit /puoli
MN vetokumilava 2x1x60-2x1x80-2x1x100 + monster minit
MN offset teline 4x6x60 pystysuoralta puolelta
reverse hyper 3x15x20

su 24.2.
PP 9x3x70 + minit ja 3 ketjut/puoli
PP 2x25x40 + minit
ojentajat käsipainoilla 5x8x15 lattialla maaten
ojentajat taljassa 4x15
leuanveto 4x10

ma 25.2.
MN offset teline 3x4x130 + 4x6x100 loivalta puolelta
hyvää huomenta 10x60-10x80-10x100 buffalo barilla
reisikoukistus vetokumilla 3x15 medium kumilla

ke 27.2.
foam press, työnsin 1x160 pikkusormet merkeissä
penkki käsipainoilla 3x15x40
ojentajat tangolla 5x6x20 + monster minit
leuanveto 4x10x10kg
takaolkapäät taljassa 3x15

pe 1.3.
JK/box 13” 2x150-170-190 + kahdet VH Strong & light kumit /puoli
MN vetokumilava 2x1x60-1x80-100-120-130 + monster minit
takareisi/pakara nosto 4x10

su 24.2.
PP 9x3x70 + minit ja 3 ketjut/puoli
PP 2x25x70
ojentajat käsipainoilla 5x8x15 lattialla maaten
ojentajat taljassa 4x15
kulmasoutu 5x8x60 offset vetotelineessä
takaolkapäät taljassa 3x15

Kunto on treenien mukainen, jos meinaisi nostaa enemmän pitäisi treenata enemmän. Voimaa on kyllä kohtuullisesti mutta nopeutta ja kestävyyttä ei. Varsinkin lattiapunnerruksessa näki dynaamisten päivien puutteen. Nyt kevennetään ensi viikko ja sitten otetaan vetoa työn alle.

Avatar
Eero
Aktiivi Jäsen
Viestit: 6234
Liittynyt: Ke Heinä 21, 2004 7:46 am

ViestiKirjoittaja Eero » Ma Maalis 04, 2013 2:12 pm

Hienoa Sakke että oot ehtinyt taas treenata säännöllisesti. Päivyriäsi on todella mielenkiintoinen lukea ja uskon että useat muut ovat samaa mieltä.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Ma Maalis 04, 2013 4:57 pm

Tuo parin viikon otanta on ensimmäisten seminaarien jälkeen ja siihen tulee päälle vielä kevyt viikko jolloin pääsen treenaamaan joka päivä. Seuraava miniperiodi mennään taas 2 x vko muuta ei se mitään. Silläkin pääsee 1092,5 kiloon. Kysykää vaikka Jesse Kellumilta.

Kukahan hullu tätäkin lukisi ?

Ihmiset kyllä lukevat paljon treenilogeja ja katsovat videoita tiedonhaku tarkoituksessa. Sitä en kauheasti suosittele sillä monesti ei tiedetä kuka mitäkin tekee, miten ja miksi.
Kunhan sivuston uudistus saadaan (=Qredin pojat tekevät) valmiiksi niin olen harkinnut aloittaa sellaisen video- ja login yhdistelmän jossa käyn läpi juttuja suullisesti yhdessä tekniikka ym analyysien ja suoritusvinkkien kanssa. Se kuulemma onnistuu blokipohjalla aika helpostikin.

Kunhan isken uuden Westside kirjan tiskiin...

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Ti Maalis 12, 2013 4:20 pm

Tuon parin viikon jälkeen oli tällainen kevennys:

Ma 4.3.

MN offset teline 5x6x80 pystysuoralta puolelta
takareisi/pakara nosto 4x10
reisikoukistus 3x15 medium vastuskumilla
leuanveto 4x10

Ke 6.3.

vinopenkki EZ tangolla 5x6x80
ojentajat käsipainoilla 6x6x25 lattialla maaten
kulmasoutu 4x6x90 offset telineessä
takaolkapät 3x15 taljassa

Pe 8.3.

JK/box 13" 4x2x175 + VH strong kumit
MN vetokumilava 3x1x110 3x1x130 + minit

Su 10.3.

penkki 5x3x70
ojentajat taljassa 2x20x20
leuanveto 2x20 light vetokumi kevennys
hauiskääntö 2x20x20

Sitten taas kohti uusia seikkailuja, pari kertaa viikossa.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Pe Heinä 12, 2013 11:19 am

Seminaarit tulivat ja menivät, vuoden viimeinen ja syksyn ainoa on 14.-15.9. Iisalmessa. Kiitos vielä kerran kaikille, salinpitäjille ja osanottajille !

Loppukevät ja kesä menivät tasaisen treenin merkeissä syksyn kovat koitokset tähtäimessä mutta nyt on alaselkä ja lantionseutu sen verta kipeä että menee uuteen harkintaan.
Kiropraktikko on laittanut akuneuloja ja samoin lihaskalvoja on käsitelty mutta vaiva on sitkeässä. Vuosien "työn tulosta" eikä hetkessä häviäkään ... Tosin pikku nipistelyyn on vuosien varrella jo totuttukin.

Kohtuu treenejä silloin kun paikat kestävät, aivan henkilökohtaisten ennätysten tuntumaan. Ensi viikolla otan härkää sarvista ja katson miten käy Unkarin kisojen.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Ma Syys 30, 2013 4:23 pm

Jotain pientä liikuntaa on tullut harrastettua, sen verran että pysyy juonessa mukana. Pistäydyin 24.-29.9. Unkarissa tapaamassa tuttuja ja samalla lavallakin muun ohessa:

JK 305-330. Kumpikin kirkkaasti läpi mutta kolmannen jätin käyttämättä kun alaselästä kipu heijasteli ulkosääreen. Ei ole iskias vielä aivan helpottunut eikä ruoto luutunut.

PP 190-200-210. Kaikki hyväksyttyjä vaikka oli samat tuomarit jotka viime vuonna nostot hylkivät. Niin se vaan maailma muuttuu, tai sitten on tapahtunut ihmeparantuminen.

MN 230-250-260. Kaikki ylös mutta viimeinen oli jo hieman jäykkä.

Yhteistulos oli 800 kiloa mikä oli 20 kiloa alle viimevuotisen noteerauksen. Ei mitään hääppöistä touhua mutta tulipahan pieni tauko kaljanjuontiin ja paskanjauhantaan. Uusi YT ennätys olisi vaatinut sen kyykyn mihin treenasinkin mutta keho ei tällä kertaa pysynyt mukana.
Kilpailupaino oli 84,6 kiloa. Tiukasta dieetistä ja revitynkireästä olemuksesta huolimatta joku ehdotti että olisi kannattanut pudottaa sarjaa alemmas. Mutta mistäs tässä enää vedät ? Tai ihan oikeasti, miksi ?
Jatkoa mietin jonkun kuukauden ja katson sitten. Ehkä 2015 voisi olla sopiva vuosi hyökätä. Tiedän kyllä mitä tehdä mutta aika ei oikein riitä pitemmän kaavan treeniprojektin toteuttamiseen.

Mahtava reissu, kuten kisamatkat aina. Tai mitä nämä sitten nyt ovatkaan ... Gerry Mc ja muut irlantilaiset, Dalibor Serbiasta, slovakialaiset ystäväni ja tietysti kovat suomalaiset joita osan tapasin ensi kertaa vasta nyt. Janin huikea 295 veto RAW puolella ja piskuisen Rosa Pietikäisen s-i-t-k-e-ä voittoveto naisten kisassa. Iso-Veikolle pikaista paranemista. Nostoista huokuu sellaista raakaa voimaa että uraa ei pidä jättää tähän. Arto Niemi-Nikkolalla se on vasta edessä ja lupaavalta näyttää, nyt kaiken kukkuraksi 350 kiloa maasta raakana.
Jani Ihalainen istui suomeksi sanottuna paskalla selällä 6 päivää putkeen tuomarin pallilla ja toiminta on tasolla missä joka nostajaa lavalla katsotaan vain kaulasta alaspäin. Aivan sama olitko presidentti vai vastavalittu varapresidentti, yläkyykyillä ei jatkoon menty.

Lopuksi kiitokset:

Petri Salmelalle huollosta ja muille Arctic Powerin työväenurheilijoille henkisestä tuesta ja mukavasta matkaseurasta.
Minna Pajulahdelle avusta ja tuurauksesta.
Vaimolleni kaikesta tuesta.
Treenikavereilleni. Vaikka lavalla ollaankin aina yksin niin tulokset tehdään porukalla.

Avatar
Frodo
Aktiivi Jäsen
Viestit: 2950
Liittynyt: La Helmi 19, 2005 12:08 am
Paikkakunta: Valkeakoski

ViestiKirjoittaja Frodo » Ma Syys 30, 2013 9:56 pm

Hienoa settiä Sakke ja tosissaan harmittaa oma loukkaantuminen ja se etten päässy matkaan :(
Tsekki ens kesäkuussa vois olla sopiva välietappi ennen 2015 Vegasia?

Tatu Karhu
YLLÄPITO
YLLÄPITO
Viestit: 7137
Liittynyt: Ti Huhti 06, 2004 12:10 pm
Paikkakunta: Naantali

ViestiKirjoittaja Tatu Karhu » Ti Loka 01, 2013 9:57 am

Hyvä Sakke,vanha jaksaa heilua!! Rispect!!!
Vanha voimailee sisulla ja sydämmellä.

Avatar
Sakari Selkäinaho
Aktiivi Jäsen
Viestit: 1205
Liittynyt: La Marras 01, 2003 7:58 pm

ViestiKirjoittaja Sakari Selkäinaho » Pe Loka 18, 2013 12:44 pm

Ensimmäinen havainto on kuukauden ontumisen jälkeen se että täytyy taas päivittää treeniohjelman runko.
Tämä on ollut vakiokäytäntö jokaisen täyden vuosikymmenen jälkeen, täytettyäni 30, 40 ja viimeksi 50 vuotta on treeniä ollut pakko säätää lommoihin, lisääntyneeseen työmäärään ja heikentyneeseen palautumiseen nähden.
Se on sinänsä helppo rasti mutta miten nostaa samalla tulostasoa onkin aivan toinen juttu. Ilman sitä ei motivaatio riitä kilpailemiseen.

Avatar
Kalle Räsänen
Aktiivi Jäsen
Viestit: 427
Liittynyt: To Huhti 05, 2012 11:53 am
Paikkakunta: Kerimäki

ViestiKirjoittaja Kalle Räsänen » Pe Loka 18, 2013 7:56 pm

Nyt vaan suunnitelmat kuntoon ja kohti 900kg yhteistulosta! :twisted:


Palaa sivulle “Expertit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija